Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

 

 

 

Fysioterapeutti Susanna Saarimaa

Olen ollut kuntoutuksen alalla lähes 40 vuotta ja saanut sinä aikana työskennellä kaiken ikäisten ihmisten kanssa, aina keskosvauvoista vanhuksiin asti.

Olen työskennellyt aikaisemmin Ky Kaksineuvoisessa, Härmän sairaalassa ja Seinäjoen Keskussairaalassa. Vuodet ovat sisältäneet lasten fysioterapiaa, osastotyötä mm. teho-osastolla, sisätauti-, kirurgia- sekä reumaosatoilla ja tk:n vuodeosastoilla sekä poliklinikalla. Kotikäynnit, toimintakyky, kuntoutustarpeen ja apuväline arvioinnit ovat olleet keskeistä aikaisemmassa työssäni. Ryhmäkuntoutusta olen toteuttanut eri asiakasryhmien kanssa, se on ollut antoisaa niin asiakkaille, kuin minullekin.

Kokopäiväisenä yrittäjänä olen aloittanut tammikuussa 2015, mutta sitä ennen yritys toimintaa on ollut päivätyön ohessa. Olen erikoistunut Lasten- ja nuorten fysioterapiaan vuonna 2000, Akupunktioon 2007 ja viimeisimpänä olen valmistunut Geriatrisen fysioterapian erikoisosaajakoulutuksesta vuonna 2017.

Palvelen asiakkaita kaikissa fysioterapiaa tarvittavissa tilanteissa lääkärin lähetteellä ja ilman. Niitä voi olla esimerkiksi tuki-ja liikuntaelimistön kiputilat; selkä, olkapää ja niskakivut, vaikeammat kiputilat kuten CPRS, pre- ja post operatiivinen fysioterapia, neurologinen fysioterapia (MS-tauti, Parkinsonin tauti, halvauksen jälkitilat), geriatrinen kuntoutus (sairaalasta kotiin pääsyn jälkeen yleinen kuntoutus ja lihasvoimien lisääminen, kävelyn ja tasapainon parantuminen)